perjantai 4. maaliskuuta 2011

Unisia päiviä

Meillä on nukuttu yöt todella hyvin verrattuna monen muun vauvaperheen uniin. Heti ekasta viikosta lähtien pisin unijakso on ajoittunut yöhön. Nyt nukutaan 6-8 tuntia putkeen ja aika usein vielä tunti tai pari jatketaan torkkuja.
Väinö nukkui omassa sängyssään siihen asti kunnes oltiin viikonloppu muualla ja huomattiin miten näppärää oli leveässä sängyssä Väinö välissä. Yön imetystuokio lyheni vajaa tunnista kymmeneen minuuttiin. Kotona sitten sama jatkui, vaikka sänky oli hieman kapeampi. Muutama viikko meni melkein kokonaan ilman että koskettiinkaan pinnasänkyyn. Sitten se loppui kun selkä jumittui huonossa asennossa nukkumisesta. Nyt Väntinen taas on nukkunut viikon verran omassa sängyssään.



Vaikka saadaankin nyt nukkua hyvin niin silti nukkuisin kyllä vielä paremmin. Ennen vauvan syntymää nukahdin puolessa minuutissa kun sänkyyn kömmin. Nyt jään kuuntelemaan Väinön ääniä ja mietin herääkö se vielä. Aika usein käy niin että Väinö nukkuu jonkin aikaa. Ehditään pestä hampaat ja hetken olla peiton alla ennen kuin Väinö rääkäisee. Onneksi nukuttaminen on sitten helpompaa. Ei tarvitse tuntia tai paria koittaa nukuttaa huutavaa vauvaa. Yleensä Väinö sitten nukahtaa rinnalle meidän sänkyyn ja minä valvon vielä vartin tai puoli tuntia ennen kuin uskallan nostaa Väinön takaisin omaan sänkyyn. Ja jälleen menee puolisen tuntia ennen kuin nukahdan. Viimeyönä tähän aikaan kello oli yksitoista. Heräsin joskus puoli 6 koiran tassutteluun. Väinökin alkoi heilutella pieniä nyrkkejään ja kuudelta pikkumies huusi tissiä. Puoli 7 aikoihin siirsin Väinön takaisin petiin. Kahdeksalta oli seuraava herätys. Väinö nukahti kohta uudelleen mutta minä nousin soittamaan neuvolaan napa-asioista. Siellä muu perhe vielä nukkuu ja klo on 9:10.

"Vövö" oli eilen erittäin väsynyt ja kiukkuinen. En tiedä tuliko maanantain rokotteesta vähän viiveellä vatsavaivoja vai muutenko vain oli unipäivä. Väinö nukkuu yleensä muutaman pienen torkahduksen pitkin päivää ja yhdet 3 tunnin unet kuistilla. Eilen pienet torkahdukset olivat tunnin mittaisia ja kuistilla nukuttiin 3,5 tuntia ja toisen kerran tunnin verran.
Tänä aamuna olen ehtinyt pestä hampaat, soittaa neuvolaan, tehdä aamupuuron, syödä sen ja vielä kirjoittaa tämän postauksen ja vieläkin tyyppi nukkuu. Mitäs seuraavaksi?

2 kommenttia:

  1. Juu miten kätevää on nukkua samassa vauvan kanssa. Ei tarvitse nostella edestakaisin: syömään ja nukkumaan omaan petiin.
    Myös kissa- ja koiraemot ovat tämän hyväksi havainneet. Yhdessä ollaan. Samoin apinaemo pitää vauvansa vierellään, ei vie sitä nukkumaan omaan puuhunsa.
    Aatella, viisas ihminen voi viedä vauvansa nukkumaan jopa toiseen huoneeseen.

    VastaaPoista
  2. Harmi kun on liian kapea sänky tuohon että nukkuisi aina vauvan kanssa. Onneksi "rinnari" on ihan vieressä. Apinavauva toiseen puuhun. :D Ehkä eläimillä on niin paljon luonnollisia vihollisia ja kaikenmaailman vaaroja, että on pakko nukkua kaikki yhdes sykerös.
    Sitä en kyllä ymmärrä että ihan pieni vauva laitetaan eri huoneeseen.

    VastaaPoista