keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Tutustumista

Olen saanut nyt kaksi kuukautta tutustua Väinöön. Tiedän Väinöstä sen, ettei tutti oikein kelpaa. Joskus sitä on ihan mukava vähän nuoleskella, mutta aika pian se lentää suusta pois. Joskus taas on kiva imeä tuttia niin kovasti että kuuluu oikein kunnon imuäänetkin.


Väinö nukahtaa aika nopeasti vaunuissa. Autossa ei nukahda ellei nukuta. Auton kattoa on ihan mukava katsella. Eilen katseltiin ihan upouusia autojakin. Kaikki punaiset autot näytti olevan Väinön mieleen. Samaa vuosimallia kuin Väinö itsekin.
Sitterissäkin on kiva istuskella kunhan joku on viihdyttämässä. Tv tuntuu olevan Väinön suosikki. Varsinkin jalkapalloa on kiva katsella.
Väinö ei viihdy hereillä yhtään selällä maaten missään. Sylissäkin pitää olla olalla tai muuten pystyssä niin että näkee ympärilleen. Hoitopöytä on ollut Väinön suosikki heti alusta alkaen. Aluksi Väinö katsoi vanhemmista otettua kuvaa seinällä, mutta nyt on yläpuolella roikkuva maatila-mobile ollut enemmän mieleen.
Väinöllä on erittäin hurmaava hymy ja hän jaksaa rupatella jo pitkiä aikoja.
Illalla iskee aika usein kiukku. Silloin pieni poika huutaa selkärangasta asti. Siltä se ainakin näyttää. Siihen huutoon ei meinaa oikein mikään auttaa ja kohta on pienen miehen naama ihan kyynelistä märkä ja takaraivo hiessä.
Mielenkiinnolla odotellaan mitä kaikkea seuraavan kuukauden aikana taas pikkumiehestä opitaan. :)

4 kommenttia:

  1. Voi kun Väinö on niin suloinen. <3

    VastaaPoista
  2. Vähän samanlaista täällä meilläkin 7 viikkoisen pojan palleron kanssa. Aamulla hymyillään ja jutustellaan, rattaisiin nukahdetaan, autossakin tykätään nukkua ja illalla sitten ollaan niin väsyneitä, että itketään niska märkänä ja alahuuli väpättäen (ja äitilläkin usein alahuuli väpättää tässä tilanteessa, kun tuo vauvan "mikään-ei-auta-väsyitku" on niin säälittävää. Mutta muuten menee mukavasti, on nuo vauvelit vaan ihania <3

    VastaaPoista
  3. Meilläkin aluksi meinas äitien alahuulet väpättää varsinkin kun alkoi tulla kyyneleitä. Väinö näytti niin surkealta. Nyt siihen huutoon on sen verran tottunut..

    Harmittaa jo etukäteen miten nopeasti se vauva-aika sitten meneekin..

    VastaaPoista