sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Väinön ensimmäinen ratsastus ja ukkosta

 Väinö pääsi tänään ensimmäisen kerran ponin selkään. Kypärä oli ehkä kymmenen numeroa liian suuri, joten sitä oli turha päähän pistää. Satulassa oli hyvä kahva, jota Väinö tosin ei käyttänyt.



Väinöllä oli aika rento ote koko touhuun. Kun poni hetkeksi pysähtyi päästämään auton ohi, olisi Väinö halunnut kivuta syliin.





On tainnut Väinö ottaa oppia äidin ratsastuksesta. Jalat taakse. Pienen ringin jälkeen Väinö nostettiin alas ja rapsutettiin ponia kiitokseksi. Harmi, ettei tullut kysyttyä ponin nimeä.



Ukkosta on ollut ilmassa aikaisemminkin, mutta tänään vasta se saapui meille asti. Mustia pilviä kertyi ja jyrisi aika lähellä, mutta onneksi ei ihan päälle tullut sentään. Ihana sade onneksi saapui meille vihdoinkin.




Loppuun vielä sinivaleunikosta uudempi kuva, missä on jo muutamia kukkia.


1 kommentti:

  1. Ekat kuvat selässä!
    Väinöllä pitää olla satulaan kiinnitetty ratti tai ohjaustanko. Sitte ehkä kyyti kiinnostaa enemmän.
    Tarvii harjoitusta, siispä joku kontalleen nurmikolle ja menoksi.
    Anni

    VastaaPoista