keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Väinö tallilla

 Dändi pääsi mukaan katsomaan valmennusta. Hevoset ei niin kovasti jaksaneet pikkumiestä kiinnostaa vaan hetkessä olisi pitänyt taapertaa joka paikkaan muualle kuin notkua kentän laidalla.
 Iloisen väriset kottikärryt vetivät puoleensa. Sen jälkeen Väinö käppäili koko ajan talliin avonaisesta ovesta. Käytiin kerran sitten katsomassa yhdessä tallia sisältä ja Väinö oli varma, että siellä on vuohia jossain. Kentän laidalle palatessamme laitoin oven kiinni.
 Väinö tutki joka paikan tallin takaa. Myös lämminverisiä piti käydä katsomassa. Onneksi Väinö ei uskaltanut mennä tallin etupihalle kuitenkaan. Sain hyvin tarkkailtua Väinön puuhia kentän laidalta.
 Selkäännousukorokkeella on hyvä tähystää.
Kileistä oli aika hankala saada kuvia, kun lopulta kotiin pääsin. Kävin viemässä Väinön kotiin, kun Tii tuli töistä ja lähdin saman tien takaisin tallille itse ratsastamaan. Kilit olivat pihalla saapuessani ja yritin ottaa niistä kuvia hienossa auringonlaskussa. No, syliin ne vain olisivat halunneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti