torstai 21. huhtikuuta 2011

Iltahöpinöitä


Hyvät kansalaiset. Koneessamme on fyysinen muisti ihan loppu, joten en saa kuvankäsittelyohjelmaa auki. Huomenna menen illaksi Väinön kanssa mummolaan ÄiTiin ollessa koko illan agilitykisoissa. Otan ulkoisen kovalevyn mukaan ja teen sitten kuvapläjäyksen tänne. Paljon on uusia kuvia jonottamassa levyltä tänne blogiin.

Jostain syystä täällä ei aina toimi välit. Välit katoavat aina tietenkin sellaisesta postauksesta missä niitä on eniten. Pitänee opetella koodausta, jotta välit varmasti saadaan paikoilleen.

Väinöllä oli kolme iltahuutopäivää. Maanantaina oli kolmen tunnin superhuuto. Vauva tuntui melkein tukehtuvan itkuun. Ei auttanut tissi, tutteli, hyssyttely, kanniskelu eikä mikään. Sama toistui seuraavana iltana vielä pahempana. Tiistaina meni 3 tuntia 45 minuuttia ennen kuin herra nukahti. Keskiviikkona eli eilen pikkumies nukahti jo 45 minuutissa, mutta koko aika oli jälleen huutoa. Tänään sitten kokeiltiin tankata pikkupojalle maha täyteen puolen tunnin välein illalla ja se tuntui auttavan. Iltanukutus onnistui 40 minuutissa ilman huutoa. Taisi tankkaaminen auttaa.

Tällä mammalla viisaudenhammas alkoi vihoittelemaan. Se puhkesi jo muutama vuosi sitten, mutta alkoi kasvaa kohinalla vasta synnytyksen jälkeen. Se kasvaa ihan hassusti ikenen sivusta kohti poskea ja leukaa. Suun aukominen on vaikeaa. Mitenköhän saan suun ammolleen hammaslääkärissä? Milloin uskallan hammaslääkäriin mennä?

Suun aukomista tarvittiin sunnuntaina vaalitulosten selvitessä. Haukoin happea lähinnä järkytyksestä. En ikimaailmassa uskonut, että kukaan äänestäisi persuja. En nyt enempiä ala täällä keuhkoamaan.
Ehkä meidänkin perhe saa jossain vaiheessa muutaman ihmisen homofobian hieman lauhtumaan täällä raamattuvyöhykkeellä. En ainakaan tiedä yhtään ihmistä joka tuntisi homoja ja olisi fobiaa.

Onkohan Väinön aikuisuudessa asiat yhtään paremmalla mallilla? Joko homoilla on samat oikeudet kuin heteroilla? Tuskin. No, paljon on menty eteenpäin. Ei tarvitse katsoa kauaskaan lähihistoriaan, kun homous määriteltiin vielä sairaudeksi. Monissa maissa on vielä tänäänkin kuolemantuomio rangaistuksena homostelusta.




3 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo Persujen kannatus yllätti ja hirvitti samalla. Mitä ihmiset oikein ajattelee... Ho hoh.

    Tää blogi on kuitenkin ihana!:) Oon iloinen että jostain sattumalta törmäsin tähän joku kuukaus sitten.. Ja Väinöhän on ihan ylisöpö!:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista. :) Väinö on kyllä mielestäni maailman söpöin vauva. Niin taitaa kyllä jokainen äiti omastaan ajatella. :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä teidän Väinöllä väistämättä tulee olemaan vaikeaa... Nähnyt olen, mutta hyvää Väinölle toivon.

    VastaaPoista