Synnytyskertomus

Synnytys siis käynnistettiin ballonkilla. Se laitettiin klo 11 aamupäivällä ja päästiin kotimatkalle. Supistukset olivat aika tujakoita ja melkein teki mieli kääntyä takaisin sairaalaan. Kotiin kuitenkin mentiin. Muutama tunti meni suhteellisen mukavasti. Puoli kolmen aikaan alettiin pohtia synnärille lähtöä. Supistukset eivät kestäneet vielä kovin kauaa, mutta niiden väli oli tosi lyhyt. Mietin miten pystyn istumaan autossa 45 minuuttia.

Synnärille saavuttaessa oli vähän typerä olo, kun ei sillä hetkellä ollut supistusta ja taisin näyttää siltä kuin olisin vain turistina siellä. Tympeä kätilö vei minut käyrille. Supistuskäyrä näytti aina nollaa supistuksen aikana ja jossain vaiheessa siitä kysyin niin kätilö vastasi ettei se ole tärkeää. No, toki vauvan syke oli paljon tärkeämpi, mutta olisi se ollut ihan mukava nähdä missä vaiheessa supistukset olivat menossa.. Paikat olivat vasta 3 senttiä auki, kun ne aamulla olivat olleet sen 2 senttiä. Mikä pettymys!

Pääsimme perhehuoneeseen odottelemaan saliin pääsyä, jota tympeä kätilö ei olettanut näkevänsä oman vuoronsa aikana. Kuuteen asti katsottiin tvstä pmmp:n keikkaa ja laitoin jotain hupaisaa viestiä siskolleni.

Puoli seitsemän kutsuttiin kätilö ja pyysin päästä ammeeseen. Amme oli varattu, joten menin suihkuun. Supistukset kovenivat yhtäkkiä ja oli aika tuskaisa olotila. Seitsemältä en enää pystynyt olla mitenkään päin ja kutsuttiin kätilö, joka sanoi että amme on edelleen varattu. Sanoin että nyt täytyy saada jotakin kipuun, jos ei ammeeseen pääse heti paikalla. Tympeä kätilö sanoi vittumaisella äänellä, että minun papereissa luki että haluan selvitä mahdollisimman vähillä mömmöillä ja jos nyt laitetaan epiduraali niin täytyy tehdä kaikkea ennen sitä. Taisin aika tympeästi vastata, etten epiduraalia vielä ajatellutkaan. Katsottiin paikat ja taisi kätilö yllättyä kun olin 5 senttiä auki. Päästiin sitten vihdoin ja viimein matelemalla kohti synnytyssalia. Sain heti ilokaasun ja jonkin kipupiikin kankkuun. Senkin se tympeä kätilö tökkäsi varoittamatta ja sellaisella voimalla, että eiköhän se piikki vähemmälläkin olisi uponnut. Piikki ja kaasu auttoivat rentoutumaan supistusten välit, mutta kipuun ei kyllä auttanut mitään.

Onneksi tympeä kätilö ilmoitti vuoronsa kohta päättyvän ja sanoi tulevansa seuraavana päivänä katsomaan kumman vuoden puolella syntyi.



Puoli kahdeksan jälkeen tuntui ihan kuin lapsivesi olisi mennyt. Mietin, mitä kätilön kutsuminen hyödyttäisi, kun ainahan synnyttöessä jossain vaiheessa vedet menee. Päätettiin kuitenkin kutsua kätilö. Uusi kätilö tuli heti ja hän oli kyllä maailman ihanin kätilö.

Kivut alkoivat olla niin kovat, että näin kaiken aivan hassuna. Könysin sängylle, kun kätilö halusi katsoa miten synnytys on edennyt. Koko synnytyksen ajan olin ollut koko ajan jaloillani ja välillä nojailin sänkyyn. Paikat olivat 8 senttiä auki (klo 20:50) ja kätilö kysyi haluaisinko kohdunkaulan puudutteen. Hän sanoi sen auttavan ponnistusvaiheessa ja sen takia sen sitten halusin. Lääkäri kutsuttiin paikalle ja siinä ehti vain kaksi supistusta olemaan siinä välissä. Lääkäri sanoi ettei enää ehdi laittaa mitään, kun vauva syntyy. Halusin vaihtaa asentoa, mutta kätilö käski olla siinä sängyllä. Sitten tuntui omituiselta. Tuli sellainen kouristus joka veti koko kehon kippuraan. Kätilö huusi ettei saa ponnistaa, vaikka en omasta mielestäni tehnyt mitään. Vaimo käskettiin painamaan lisäapu-nappulaa. Joku käski minun ottaa ilokaasua, jonka olin tyystin unohtanut. Sitten tuli toinen kouristus ja sitten näin Väinön ensimmäistä kertaa (klo 20:55). Olin ihan hölmistynyt. Missä se ponnistusvaihe oli?

Väinön nenää ja suuta imettiin lapsivedestä, joka oli vihreää. Napanuora oli ollut rintakehän ympärillä ja vauva oli hädissään kakannut lapsiveteen.

Väinö saatiin sitten heti rinnalle ja oltiin muutama tunti niin. Se aika tuntui kyllä kymmeneltä minuutilta. Sen jälkeen vaimo sai kylvettää Väinön ja otettiin mittoja. Minä könysin sillä välin suihkuun ja olin onnessani niin hyvin menneestä synnytyksestä.