torstai 10. maaliskuuta 2011

Leikkimisiä, vähemmän ja enemmän huutoa.

Väinön leikkialustana toimii perhonen, jossa on rapisevia ja vinkuvia osia. Siinä Väinö ei vielä oikein viihdy ellei ole jotain muutakin aktiviteettia, vaikkapa joku jota puristaa sormesta kaikin voimin. Voimiahan pikkumiehellä on pikkuisissa sormissaan.


Ja sitten leluja. Keltainen hempeästi helisevä helistin löydettiin kirppikseltä, samoin kuin brion vedettävä pikkukoira, joka näyttää kuvassa madolta. Mummolta saatu kukkapallo on ehdoton suosikki. Vähän jännittää siihen koskea rapinan takia, mutta sekös vasta hauskaa onkin kun hieman jännittää. Helistimellä paukutettiin itseään otsaan muutamia kertoja, mutta se ei kyllä yhtään hiljentänyt pikkumiehen helistelytahtia. Kaukosäädin ei onneksi vielä kuulu lelujen joukkoon.

Eilinen meni ei niin mukavasti huutoa kuunnellen. Huuto alkoi tunnin heräämisestä. Ei kelvannut tissi, ei pullo, ei edes aina suosittu olalla matkustaminen. Huuto kesti 6 tuntia lukuunottamatta 40 minuutin vaunuttelulenkkiä. Yleensä Väinö nukkuu kuistilla vielä ainakin pari tuntia mutta eilen heräsi heti kotiin päästyämme ja huuto jatkui samaan malliin. Huuto ei ollut sellaista joka päiväistä väsykitinää vaan kunnon huutoa johon haettiin voimaa koko kropasta. Luulen, että vatsa oli kipeä.
Tänään poika on ollut melkein jo oma itsensä. Koko päivä meni tissitellessä ja välillä torkahtaessa. Huuto alkoi, kun ajattelinkin nousevani maitobaarimestarin hommista, joten itsekin tuli makoiltua koko päivä.
Riemu repesi ylimmilleen, kun toinen äiti tuli kotiin. Menimme eteiseen vastaan Väinö olkapäällä. Herra alkoi mätkimään tissiäitiä päin näköä, kun ovi aukesi. Sitten kuului naurunremakka, jota jatkui vartin verran kotiin tulleen äidin hauskuttaessa.

Viikonloppuna Väinö saa pari syliä lisää, kun tulee vieraita. Sitä odotellessa.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti