tiistai 8. maaliskuuta 2011

Raskausaika

Raskaus sujui paremmin kuin hyvin. Väestöliitossa kävimme toukokuun alussa varhaisultrassa. Siellä Väinö oli alkunsa saanut viidennestä inssistä. Ultrassa näkyi kaksi pientä pallukkaa. Siitä Väinö sai työnimeksi "Sintti". Olin jo silloin niin varma kuin ihminen voi olla, että poika sieltä tulee.
Seuraava ultra oli rv 14. Niskapoimut ja muut sellaiset jätettiin mittaamatta, eikä meidän ultrassa ollut lääkäriä mukana. Ultraaja oli todella mukava ja saatiin sinttiä katsella pitkät tovit. Sintti teki sammakko-liikkeitä. Pomppi ylös-alas. Saatiin mukaan monta kuvaa.



Juhannuksen aikoihin muutettiin Turusta tänne Ilmajoelle. Tii piti huolen, etten kantanut mitään kissaa kookkaampaa.
Seuraava ultra olikin sitten rakenneultra Seinäjoella. Ultraaja oli todella tympeä eikä juuri puhua pukahtanut mitään. Ruudulta en hahmottanut yhtään mitään vauvaan viittaavaakaan eikä ultraaja juurikaan sanonut mitä oli mittaamassa. No, tuomioksi tuli, että kaikki hyvin ja se oli pääasia. Harmitti kuitenkin, ettei saatu tietää sukupuolta.
Tuo ultra jäi sen verran harmittamaan, että aloin suunnitella menoa 4D-ultraan. Tampereelle asti sitten lähdettiin raskausviikolla 30. Lääkärille päästyämme saimme tietää että meille oli varattu puolet vähemmän aikaa kuinolisi pitänyt. No, hyvin ehdittiin sinttiä ihastella, vaikka aika pian saatiinkin katsoa pelkkää korvaa. Pikkumies peitti kasvonsa käsillä ja käänsi nassun vielä kohdunseinää vasten. Sieltä saatiin sitten varmistus, että poikahan sieltä tulee. :)




Loppuraskauden aikana ravasin todella tiuhaan verikokeissa. Veriryhmäni on A- ja kun verikokeissa huomattiin vasta-aineiden olevan koholla niin siitä se joka viikkoinen verikokeiden ottaminen sitten alkoi. Tayssista tuli kirje, jossa kerrottiin raskauden käynnistettävän viimeistään viikolla 39 ja jos vasta-aineet kohoaa edelleen niin sitten joutuisin matkustamaan Tampereelle käynnistykseen jo aikaisemmin. Raskautta ei kuitenkaan jouduttu käynnistämään ennen kuin viikolla 41+6. Vasta-aineet pysyivät koko raskauden ajan matalina eivätkä aiheuttaneet suurempia ongelmia. Tämä piikkikammoinenkin alkoi tottumaan neuloihin...

Marraskuun alussa alkoivat harjoitussupistukset ja kohdunkaula lyheni sentillä. Lääkäri meinasi, että sintti syntyisi ennen laskettua aikaa ja määräsi jättämään kaikki raskaat hommat pois.

Tämä kuva otettiin laskettuna aikana. Samalla viikolla tehtiin myös kipsivalu mahasta. Liikkuminen alkoi jo olla tukalaa. Siitä huolimatta mentiin hiihtämään viisi päivää ennen synnytystä.
Yliaikaiskontrollissa päätettiin käynnistää synnytys parin päivän päästä. Meille kerrottiin vaihtoehtojen olevan cytoteclääke tai ballonki, jos kohdunsuu olisi auennut siihen mennessä mikä ei kuitenkaan kovin todennäköiseltä vaikuttanut.
Sitten koitti se perjantai aamu. Viimeinen päivä 2010 vuotta. Varhain aamulla alkoi jälleen tulla harjoitussupistuksia, joita kuitenkin tuli aika tiheään. Puoli yhdeksältä lähdettiin sairaalaa kohti. Ensin olin käyrillä jonkin aikaa. Supistuslukemaksi saatiin 35.
Sitten päästin lääkärille ja kohdunsuu oli 2 senttiä auki ja saatiin laitettua ballonki. Se oli katetri, joka laitettiin kohtuun ja se täytettiin vedellä. Siitä tuli sitten muutaman sentin mittainen pallo joka painoi kohdunsuuta aukeamaan. Katetri teipattiin reiteen kiinni. Liikkuminen sen härpäkkeen kanssa oli hieman hankalaa. Saman tien alkoi hieman tujakammat supistukset. Käyrä näytti supistuksien olevan arvoltaan 50. Sitten päästiin kotiin.

2 kommenttia:

  1. Googletin 4D ultraa niin tämä teirän blogi pämähti tauluun, vitsi ku oli ihana lukia tätä.. Tuo ballonki oli kyllä järkyttävä kapistus ja sen kans oli milenkiintoista liikkua :'D

    VastaaPoista
  2. He hee. :D Hauskaa, että googlella pääsee tännekin. :P

    Ballonki oli mun miellestä kyllä paras käynnistysvaihtoehto. Lääkkeellistä käynnistystä en olisi ikimaailmassa huolinu, Oli se vähän epämukava ja ärsyttävää, kun se ballonki oli sitten kotona vähä irronnut niin tuli supistuksia tosi tiheästi ja mentiinkin vähä liian aikaisin takaisin. Olis sitä jaksanut hyvin vielä tunteja kotona kärvistellä, jos olis itse ottanut sen ballonkin veks! :D

    VastaaPoista