maanantai 6. elokuuta 2012

Tulvii pohjanmaa!


Tulvat hetkeksi sikseen ja katseet kanoihin. Kanoja on jo ikävöity Kuortaneella ja ne eivät meillä taida enää kauaa majailla. Einistä on tullut ehdoton suosikkikanaseni. Se juoksee Sirpa vanavedessään milloin kuistille ja milloin hiekkalaatikolla. Missä vain Väinön kanssa kökitään. Usien syödäänkuistin porteilla "matkaevästä" ja kanat saavat oman osansa.



Olen kaunis Eini



Me ollaan kuin paita ja peppu


Sitten niihin tulviin. Eilen tallilta kotiin ajaessani iski hirmuinen ukkonen. Salama taisi iskea johonkin puuhun, sillä metsästä tuli sellainen savupöläys, joka haisi sellaiselta savulta mitä en ennen ole haistellutkaan. Ei siis ollut perus savupiippusavua.
Satoi niin, ettei tuulilasinpyyhkimet riittäneet alkuunkaan. Lähdimme iltapäivällä seinäjoelle ja lisää satoi. Kotiin tullessamme tie oli kolmesta kohtaa melkein poikki. Enää ei satanut vaan aurinko paistoi. Vemppasin pyörällä ottamaan kuvaa yhdestä tulvakohdasta.






Tänään on käyty tallilla ja Väinö silläaikaa sai mummon kanssa könytä hiekkalaatikossa. Nyt on uusia hiekkalelujakin.
Sitten siivottiin. Väinö piti pariin otteeseen imurista kiinni ja heilutteli sitä niin kuin kuuluukin. Kun otin jostain rakosesta pelkällä imurin letkulla roskia, Väinö lähti kiikuttamaan irtonaista putkiosaa pitkin keittiötä. Karkuun, karkuun!






Kun saimme keittiön siivottua ja matotkin olivat pois lattialta, Väinö keräsi kaikki lelunsa siihen. Jopa vauvaleikkialustan Väinö kaivoi jostakin ja raahasi sen keskelle. Sitten siirrettiin tuolia ja haettiin jokainen kirja siihen. Sitten kun könysin maassa ottamassa kuvia, Väinö alkoi pommittamaan niillä kirjoilla viatonta äitiään. Tuntui olevan hauska leikki se.

Lopuksi vielä "Sinulle on postia"-aiheesta tuli viimeinen posti. Tempauksen järjestäjä muisti meitä pienellä kiitoslahjalla. Huulirasva pääsi heti käyttöön ja lakupötkö syötiin Tiin kanssa pikapikaa. Kiitos paketista Ipanaisen Annille!


2 kommenttia:

  1. Ahih, huomasin että Väinö näyttää paitansa kanssa kilpaa kieltä! ^^ Oon lukenu Väinö-blogia jo pitkään, avokkini tän löys täältä ja ihastuin tähän hullusti! :) Nyt otan vähän kiinni teksteissä, ku meinannu unohtua tän lukeminen.. Toivottavasti jatkat vielä!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa saada positiivista palautetta blogista. :) Blogi elää edelleen, vaikkakin postaustahti on enää kerran tai pari viikossa. Välillä sitä sitten innostuu postailemaan useammin jos tapahtuu jotain.
    Toivottavasti viihdyt Väinön blogin parissa jatkossakin. :)

    VastaaPoista