keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vaasassa ja arpaonnea!

 Eilen Vappupäivänä käytiin Vaasan vapputorilla. Oli niin paljon ihmisiä, ettei rattaiden kanssa ollut toivoakaan päästä mihinkään. Ostettiin muutama metrilaku ja Väinölle puuhapetepallo.
 Traktorikin ostettiin, joka avattiin paketista vasta kotona, mutta reissussa oli mukana Väinön lempitraktori ja se pääsi sitten tähän kuvaan.Väinö oli tosi väsynyt Vaasassa ja oltiin varmoja, että herra nukkuisi matkan Vaasasta Jurvaan Alpacarockiin. No ei nukkunut.
 Muutama viime kesän kuva Alpacarockista. Väinön mielestä ylemmän ja alemman kuvan eläimet sanovat kaikki "bää". Lampaiden kohdalla Väinö osui oikeaan ja yksi äänekäs lammas sanoi "bää" takaisin.
Alpacarockissa oli arvonta kesäkahvilan avajaisten kunniaksi. Laitoin oman lapun, Tii omansa ja päätimme laittaa vielä Väinöllekin omansa. Tiille tuli sitten illalla töihin puhelu, että Väinö oli voittanut arvonnan eli 10 kerran ratsastuskortin! Heti tuli mieleen sopiva ratsukin, Mustikka. Mustikka on pienen pieni shettis, joka ei usein tunneilla ole näkynyt. Väinö on ainakin tarpeeksi pieni ratsastaja sille. Miten mahtaa herra jaksaa istuskella ponin selässä kymmentä minuuttia kauempaa? Taitaa äiTii auttaa ja käyttää muutaman kerran kortista.

Vielä muutama sananen tästä aamusta. Mentiin uuteen kerhoon, jossa käytiin ensimmäisen kerran viime viikolla. Ovet eivät olleetkaan auki, vaikka pari autoa oli pihassa. Kiersin Väinö kainalossa katsomaan, josko ihmiset ovatkin ulkona leikkipuistossa. Ei näkynyt ristin sielua. Kierrettiin koko talo ja kokeiltiin yhtä toista ovea. Kiinni oli ja pysyi. Olin laittamassa Väinöä takaisin autoon, kun pihaan tuli yksi kerhossa viimeksi olleista ihmisistä kolmen lapsen kanssa. Hän sanoi, että oli pistänyt kaikille viestiä, että kerho oli kiinni, koska urheilutalolla oli tulossa häät, joita järjesteltiin salissa. Yksi lapsista heti muista Väinön nimen ja antoi Väinölle pienen lapion. Leikittiin sitten hetken hiekkalaatikolla muiden kanssa ja Väinö kokeili ensimmäistä kertaa elämässään keinulautaa. Siinä oli neljä paikkaa. Tuuli kylmästi emmekä olleet varautuneet ulkoilemaan, joten lähdimme sitten aika pian Mimmille kylään. Saimme kutsun käydä kylässä, kun Eliaskin vielä oli hereillä. Elias on aikalailla Väinön ikäinen.
Väinö vähän ujosteli niin kuin aina. Herran silmiin syttyi pilke, kun Mimmi löysi Väinölle ison leikkipolkutraktorin. Ujoherra kuitenkin pelkäsi leikkiä sillä, kun Elias lähestyi ja alahuuli alkoi väpättämään. Elias on tottunut leikkimään vanhempien lasten kanssa.
Pääsimme käymään Luomuputiikin puolella, kun tuli asiakkaita. Ostin Tiille lakua ja itselleni raakakaakao Raw-patukan. Oli tosi hyvää!
No niin, muutama sana uhkaa venyä romaaniksi jälleen. Toivottavasti ensi viikolla päästäisi kerhoilemaan ja Väinö saisi vähän sosiaalista menoa ja meininkiä. Väinö on tätä menoa vielä kouluun mennessäkin superujo ja alahuuli väpättää kun on niin paljon lapsia! :)

4 kommenttia:

  1. Poitsukin hymyilee kaupassa tuntemattomille ja antaa tulla liki,sitten ollaankin yht äkkiä ujoa piimää kun piäis naapurin pojan kanssa leikkiä.näemme sentään muutaman kerran viikossa.Poika ripustautuu silloin syliin eikä saa edes katsoa:))

    VastaaPoista
  2. Ou bou, 10 kerran ratsastuskortti! Jee. Onnea!
    Anni

    VastaaPoista
  3. Ootte niin ihanan reippaita kun seikkailette aina milloin missäkin. Tulee kauheet syyllisyydentuskat kun itse on vaan niin jymähtänyt kotiin.

    VastaaPoista
  4. Hansku, Heh, niin se taitaa olla, että vähän tutumpia ujostellaan enemmän meilläkin. :)

    Viivi, No, me aika harvoin kuitenkaan reissataan. Ei täällä Pohjanmaalla oikein ole äksöniä ja istten kun kerrankin on niin pakko mennä. :D Paljon mekin ollaan kotona ja sitten on sellaisia kotikausia, ettei käydä kuin hädin tuskin kaupassa kääntymässä. Kyllä se siitä taas kun kesä koittaa niin pääsette ehkä enemmän lähtemään kotoa muuallekin. :) Meilelkin voi tulla vuohilomalle, jos haluatte. :)

    VastaaPoista