keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pääkaupunkiseudun reissu



Viime perjantaiaamuna pakattiin mummon auto täyteen kamaa ja lähdimme matkaan. Väinöllä oli kova kiire päästä kipuamaan mummon autoon ja äitienkin olisi pitänyt pitää kiirettä. 






Malttamaton apukuski

Neljän tunnin ajomatka sujui hyvin. Väinö ei nukkunut matkalla, mikä ei ollut mikään yllätys. Autossa nukkuminen on selvästi vauvoille Väinön mielestä. Yksi nopea pysähdys tehtiin ja sitten Helsingissä käytiin kaupassa. Tätilässä meitä vastassa oli Leif ja Tuija-täti tuli töistä ihan kohta. Väinö sai vähän syöpötellä ja sitten mennä päiväunille. 


Tätilässä

Ehdittiin olla jokusen tunnin paikoillamme, kun jo lähdimme bussilla keskustaan. Väinö jäi ensimmäistä kertaa iltahoitoon. Väinö pääsi riehumaan leikkipuistoon, söi iltapalaa ja meni kiltisti nukkumaan.
Sillä aikaa me istuttiin hetken musiikkitalon terassilla, mentiin Finlandiatalolle katsomaan Sinead O´Connorin konserttia ja istuttiin Painobaarissa hetken ennen Tätilään paluuta. Konserttiliput tulivat Tiiltä synttäripaketissa ja Tii oli hommannut Väinölle hoitopaikan ja järjestänyt kaiken selkäni takana. :) 

Väinö heräsi, kun kömmittiin nukkumaan Väinön viereen. Muutama tunti meni ennen kuin Väinö sitten lopulta nukahti uudelleen. Aamulla lähdettiin sitten bussilla keskustaa kohti kaikin. Kipeäksi tullut Leif jäi lepäilemään. Kesken matkan vaihdoimme ratikkaan. Sai Väinö elämyksiä.



Bussissa ekaa kertaa



Vähänkö jännää!

Ratikassa Väinö viihtyi hyvin. Väinö alkoi matkia ovienavaus-ääntä "bling!".


Vammakuva, hypätään ratikkaan!

Vammakuvia syntyy, kun Paintilla kuvia muokataan. Kuvat jotka ovat "kyljellään" muuttuu tällaisiksi vammoiksi täällä bloggerissa. Koneella ne näyttävät ihan nromaaleilta. 

Keskustassa pyörittiin hetken aikaa. Käytiin katsomassa stockmannin leluosastoa. Siinä samassa olikin sopivasti hese, jossa käytiin syömässä ranskalaisia. Tii ryntäsi johonkin vaatekauppaan ja me jäätiin katselemaan maisemia. Kullan värinen ihminen leikki patsasta. Hyvin sujui. Käytiin hakemassa ilmapallo ja kummasteltiin kissa-maskottia. 



Vammakuva nro 2

Paluumatkalla Tätilään käytimme vain bussia. Ratikalla matkustaminen oli aika hidasta. Bussikuskilla oli selvästi kiire, sillä pysäkeille tehtiin hirveitä äkkijarrutuksia ja matkaan ampaistiin kaasu pohjassa. Joku pähkäili, että ajettiinko punaisia päin. No, selvitiin sitten Tätilän lähipysäkille, vaikka Tii tekikin hienoja tankotanssiliikkeitä. :D 




Stadi-kierroksen jälkeen Väinöä kokeiltiin laittaa päiväunille, mutta ei herra nukahtanut. Jätettiin hyvästit Tätilän väelle ja kaasutettiin jälleen paikasta toiseen mummon autolla. Käytiin kylässä Espoossa uusien kavereiden (Tiin vanhojen, minun uusien) luona, jotka olivat myös konserttia katsomassa. Naiset olivat kertoneet kissoistaan ja Väinöllekin kerrottiin etukäteen, että kissoja on luvassa seuraavaksi. 

Paavo-koira otettiin mukaan, ksoka sitä ei voinut autoon jättää. Kyläpaikan kissat pelkäsivät kissarakasta Paavoa kuollakseen. Paavo sinnikkäästi odotti rauhallisesti, koska kissoja pääsisi hoitamaan.



Kisuset pelkäävät Paavoa



"Tuo musta karvapallo syö ihan varmasti kissoja välipalaksi!"


Tv:stä tuli Suomi - Ruotsi jääkiekko-ottelua. Väinö demonstroi miten kiekko vilahti Suomen maaliin.



Täältä tulee Niklas Persson!


Se on maali!


Sitten seuraavaan kyläpaikkaan

 Espoosta olikin sitten enää pieni ajomatka viimeiseen osoitteeseen eli Kirkkonummelle. Siellä meitä oli jo odoteltukin.
Illalla Väinö nukahti taas helposti, vaikka jäikin ihan outoon huoneeseen yksin nukkumaan. Äidit valvoivat vähän liian myöhään, sillä pitihän sitä kunnolla vaihtaa kuulumisia ja jännätä miten käy Euroviisuissa. Päässä soi vieläkin "marry me, baby!". Vihdoin piti luovuttaa ja kömpiä nukkumaan, kun alkoi lennellä numerot sinne sun tänne (eli siis äänien anto). Aamulla Väinö heräsi virkeänä jo seitsemältä. Äidit taas... No ei niin virkeänä.






Väinö sai ulkona katsella hieman nuorempaa poikaa silmästä silmään ja sitten juostiin lähimetsässä. 






Vammakuva nro 140





Vammakuva leventää!

Suuren kiven päällä poseeraamassa


Kotimatkalle lähdimme vasta sunnuntaina iltapäivällä. Väinö oli aikaisen herännyt ja oli tosi väsynyt, kun lähdimme matkaan. Oltiin varmoja, että Väinö nukahtaa heti. No, Jalasjärvi jo häämötti, kun vasta silmät menivät kiinni. Pysähdyttiin tankkaamaan ja ajoimme onnettomuuspaikan ohi, Väinö vain nukkui kotiin asti.



Vaitti-karvakaveri unileluna



Onnettomuus Juustoportilla

Mukava reissu oli se! Ja Väinön ensimmäinen iltahoito sujui varsin mallikkaasti. Tiedetään siis kenelle Väinö heitetään yökylään ensimmäisen kerran! ;)

3 kommenttia:

  1. Oli poka tapahtumarikas reissu. Melkein kuin mun ja Väinön eilinen kävely kylämme keskustan halki.
    Anni

    VastaaPoista
  2. Jurva-suur-citys oli kyllä aikamoinen myllerrys menossa. Polliisikin tutkaili tilannetta ja pohti varmaan, että annetaanko sakot kaivinkoneelle ylinopeudesta. :D

    VastaaPoista
  3. Hehee. Oli kyllä pelokkaan näköisiä kissoja. Raasut. Tänne vaan Väntti yäkylään. Harmi ku kyläpaikka on vaan niin kaukana. Jos asuttais naapurikyläs niin vois tulla harva se päivä ilta, yä tai päiväkylään.

    -Gui-

    VastaaPoista