maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pottakiipeilijä Ihan Ite!

 Pottaseikkailija on keksinyt raahata potan minne nyt haluaakaan kiivetä. Parkourin alkeet siis menossa selvästi. Nyt Väinö ei nojatuoliin mene enää normaalisti vaan potan avulla sivusta samalla käsinojan yli kiiveten.

Ulkona pikkuheppu on saanut olla aika paljon viime aikoina. Tänään on ollut hieno ilma ja sillä aikaa, kun tämä mamma siivosi oli muu perhe ulkona leikkimässä.

 Väinö sai naapurilta hienon pihatraktorin, jota Väinö oppi työntämään edellään hetkessä.
 Kas vain! Pihallakin voi kiipeillä.

 "Hitsi, oonko mä vasta näin matalalla?"
 "Hiioooop!"


 "Ha haa! Ja nyt äiti, kauemmas kauemmas, ei saa pitää kii! Mä itte! Byääää!"
 Väinö olisi tosiaan halunnut liitää ilmojen halki ihan ite portaita alas. Miehen alasmenotyyli näytti sen verran rennolta, että apu näytti olevan tarpeen. Väinö oli kyllä hieman eri mieltä.
 Reippaan ulkoilun jälkeen Väinö sai treenata mössön syömistä ihan ite.



Blogger on muuttanut muotoaan. Kuvien lisääminen toimii kätevästi niin päin, että minkä kuvan ensimmäiseksi laittaa niin se ensimmäisenämyös tulee! Aikaisemmin itselläni kuvat ovat latautuneet ihan päinvastaisessa järjestyksessä. Ainakin vielä tuntuu, että uudet muutokset ovat olleet ihan hyviä. Mikään ei vielä ole ollut hukassa.

1 kommentti:

  1. Ihan selevä vuorikiipeilijä. Tai katonkorjaaja siitä tulee. Koska tykkää myös soittamisesta, miten olis viulunsoittaja katolla?
    Anni

    VastaaPoista