sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Synttäreillä

Väinö oli tänään saman kylän pojan 6-vee synttäreillä. Taisi tehdä mieli kakkua, mutta täytyi tyytyä pullomaitoon ja helistimeen. Äidit kyllä vetivät kakkua Väinönkin edestä. Oli hyvää!
Pikkumies oli lopulta niin väsynyt, että nukahti Markuksen syliin. Väinö, joka ei koskaan nuku missään ikinä, ellei ole saanut huutaa ainakin kymmenen minuuttia vaunuissa tai puolen tunnin nukuttamisella. Kotimatkan (5min) nukkui, mutta heti kun päästiin kotiin ei väsystä ollut tietokaan. Väinö vain naureskeli. Tunnin kuluttua sitten lähdettiin vaunulenkille, kun kello lähestyi kuutta ja viimeisiltä kunnon unilta herättiin puoli kahden aikaan.


Kiva viikonloppu oli elisestä kitinäpäivästä huolimatta. Huomenna taas paluu arkeen, jolloin äidin aamupalan syöminen ja vessassa käyminen aiheuttaa huutokonsertin, kun pojun pitäisi jaksaa viihtyä pari minuuttia leikkimatolla.


Mukavaa viikkoa kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti