lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kevätremppaa

Ei sitten tullutkaan kuvapläjäystä. Eikä toimi edelleenkään kuvankäsittelyohjelma, vaikka fyysinen muisti parani, kun tehtiin taikojamme.

ÄiTii on nukuttamassa erittäin väsynyttä mittarimatosta. Tänään oli remonttipäivä melkein aamusta iltaan. Saatiin vajonnut kuisti jollain ihmeen konstilla suoraksi. Varsinaiseksi ihmeeksi sen teki puuttuvat työkalut. Vasara, muutama puunkappale, vatupassi, kaksi töllistelevää naista ja Markuksen muskelit saivat kuistin kuitenkin suoraan. Tästä on hyvä jatkaa sitten talon ulkokuori uuteen uskoon. Keltaisesta tulee punainen.

Väinö kovasti kannusti työmiestä aina hereillä ollessaan. Lapsukaiset viihdyttivät Väinöä ja kyllä Väinö viihtyikin. Ulkona ei juurikaan olla oltu hengailemassa hereillä ja Väinö taisi siitäkin kovasti väsyä. Päiväunia vedettiin monta tuntia neljässä osassa.

Yläkerran remontti on vielä vaiheessa. Lähinnä laiskat äidit eivät ole saaneet aikaiseksi soittaa sähkömiestä paikalle ja tilata pintamateriaalia. Yläkerrasta taitaa tulla Väinön kerros sitten kun poika tarpeeksi kasvaa. Tai sitten sinne tulee makuuhuoneet ja alakerran makuuhuoneesta tulee jotain muuta.

Kuinka monta mahdollista remontoitavaa pintaa voi olla 1½-kerroksisessa rintamamiestalossa, jossa on alakerrassa 3 huonetta, kylpyhuone ja eteinen. Yläkerrassa on vain yksi iso tila. Ei väliseiniä. Pintoja tuntuu olevan loputon määrä ja vielä on monen monta pintaa rempallaan.

Ahkeraa kevättä kaikille! Kyllä täällä palataan kohta taas normaaliin blogeiluun, eli paljon kuvia ja vähän tekstiä. :D

2 kommenttia:

  1. Toisaalta on mukava ajatus että monet asiat on rempallaan vielä, kesken siis. Kun ne saadaan kuntoon, aina löytyy lisää pintoja joille pitää tehdä jotakin. Sitte kun ei enää löydy mitään tehtävää, on tylsää.
    Että loppui nähtävyys Nopan kalteva kuisti.

    VastaaPoista
  2. Niin.. aina on jotakin. Jos ei remppaa niin sitten pihaa. Hyvä ett on, pysyy mieli virkeenä :)

    On se Markus niin superman että <3 Ja Vänttisestä taas niin suloiset kuvat! Noi maistelutkin, nams :)

    VastaaPoista