tiistai 29. tammikuuta 2013

Autonkorjausreissu


Kaasuteltiin mummolaan aamupäivällä. Vilkkua ei käytetty, tuulettimet olivat nollilla ja radio visusti kiinni. Miksi ihmeessä? No, auto ilmoitti eilen, että laturissa on vikaa. Yritettiin siis päästä parinkymmenen kilsan matka mummola-korjaamolle kuluttamatta akkua kovin paljoa. Auton kääntäminen oli hankalaa, sillä ohjaustehostin menee pois päältä, kun akkua on vähän.

Mummolassa on riittänyt touhua, joten tylsäksi ei käy auton korjauksen odottelu. Mukaan otettiin äiTiin eilen kirppikseltä ostama Puuha Peten kaivuri. Se on nyt elämääkin tärkeämpi.




 Retro-koiranpentu sai katsella Väinöä ensin aidan takaa. Kaivuria käytiin sillekin näyttämässä.





Kohta hypättiin aidan yli Retroa katsomaan. Retro meinasi tulla ihan iholle ja Väinö oli vähän hätää kärsimässä. ritettiin leikittää Retroa, jotta se jättäisi Väinön rauhaan. Kaikesta huolimatta Väinö taisi tykätä, kun Retro yritti Väinön kädessä olevaa suihkuharjaa kiinni.






Lopuksi sitten meni hermo ihan tyystin. Sitten hypättiin aidan yli toiselle puolelle.




Aidan takaa löytyi traktoreita. Junan kanssa uunin alaluukusta löytyi ihan uusia pikku-pryijjia.




Väinö sai maistaa kiiwiä. Nam nam.






 Vielä ampaistaan kaupassa käymään ja katsotaan sitten olisiko auto saatu korjattua. Viimeksi siitä oli vain laturinjohto irti ja se oli helppo korjata.



 Mummosta on otettu kotiin viemisiksi naamakuvia. Väinölle iskiessä mummo-ikävä ei mummon fb-profiilista ole ollut paljoa hyötyä. Montaa naaman kuvaa sieltä ei löydy.. Nyt voidaan siis katsoa naamankuvia kotikoneeltakin.




Näihin kuviin ja tunnelmiin kuittaa Team Nimeni on Väinö tällä erää.

1 kommentti:

  1. Täälä koirat on jo reporankoina pikkumukulan vierailun jälkeen. Pian mä liityn niiden sakkiin.
    Väinö tykkää eniten Nöösästä ja kissasta.
    Anni

    VastaaPoista