Perhekahvilassa oli yksi työntekijä, Jenni ja Aku (joita en tuntenut entuudestaan). Viimeksi olin Väinön kanssa tuolla vajaa puoli vuotta sitten ja silloin paikka oli pullollaan lapsia. Ihan mukava oli olla rauhallisemmissa merkeissä.
Väinö sai käsiinsä kaikenlaisia leluja. Keltainen pallo oli suosikki, jossa oli "piikkejä". Väinön leikkikaverina toimi vähän vanhempi Aku, joka kuitenkin oli Väinön kokoinen. Väinö katsoi Akun touhuja ihan suu pyöreänä välillä. Aku antoi auton Väinölle ja juoksi oman autonsa kanssa pöydän ääreen ja yritti saada Väinön tulemaan mukaan. Väinö istuskeli Akun kanssa leikkipaikassa kauan aikaa ja me muut istuimme teetä juomassa kauempana. Väinölle sitten iski äidin ikävä jossain vaiheessa ja vähän piti itkeä tirauttaa, että äiti tajusi hakea pikkumiehen syliin.
Oli mukava vaihtaa kokemuksia pikkumiehistä Jennin kanssa.
Kameraa ei ollut mukana, vaikka kuvauksellisia hetkiä olisi ollut monia. Välillä ei jaksa raahata isoa kömpelöä kameralaukkua ympäri Pohjanmaata, kun Väinön laukussakin on tarpeeksi kantamista.
Sitten tähän päivään. Väinö meni tänään mukkelis makkelis yrittäessään päästä istualtaa konttima-asentoon ja löi poskensa leluun, josta alkoi kuulua "tuiki tuiki tähtöstä". Kova itku ja parku siitä tuli. Poskeen jäi lelun kuvio joksikin aikaa ja punainen jälki näkyy edelleen. Ensimmäinen isompi kolhu siis saatu.
Kolhimisen jälkeen lähdettiin koko perhe kohti Jurvaa. Jätettiin pikkumies mummolaan ja äidit lähtivät hevostelemaan. Tämä mamma kiipesi issikan selkään ja äiTii sai olla katsomossa. Tunnista kirjoitinkin sinne ratsastusblogiin, jota täällä aikaisemmin jo mainostin. Mainostetaanpas vielä, ettei pääse unohtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti