Pieni metsäretki

Käytiin Väinön ja Paavon kanssa kurkistamassa postilaatikkoon. Laatikolle on pieni kävelymatka ja Väinö haluaisi aina lähteä vaeltamaan pidemmälle. Paavo auttaa saamaan kiukuttelevan pikkuherran kotii päin. Väinö nimittäin rakastaa koiran taluttamista. Paavo on juuri sopiva talutettava tällaiselle pienelle pojalle. Paavo ei vedä vaan kävelee kiltisti lähellä Väinöä.

Lupasin Väinölle, että kotiin päästyämme menemme autolla etsimään traktorin tai puimurin työssään. Jostain kuuluikin jonkin koneen ääntä, joten luulin, että tämä lupaus olisi helppo pitää. Laitoin Väinön ja Paavon autoon ja sitten menoksi. Löydettiin vain yksi rupuinen pikkupuimuri, joka sekin oli parkissa. Höh. Väinö oli jo unohtanut mitä etsitään, joten ajattelin poiketa poikien kanssa metsään. Käännyimme hiekkatieltä pienemmälle tielle ja siinä olikin sopiva paikka autolle. Autolta lähdimme metsään. Väinö bongasi heti puolukoita joita halusi syödä. Lapanen vaan meinasi tulla syödyksi myös ja puolukat tippuivat.

Väinö yrittää syödä puolukoita

Ei menty syvälle metsään, sillä Väinö kyllästyi rämpimiseen ja tipahteleviin puolukoihin. Kannoin Väinöäpaikasta toiseen ja pysähdyimme tutkimaan kaikkea mielenkiintoista. Pikku-Paavo oli peloissaan ja säntäsi aina autoa kohti, jos vähäkin näytti, että autolle päin oltaisi menossa.

Paavon trimmaus kesken toim. huom.

Lapsena viihdyin hyvin metsässä ja harmittaa miten vähän Väinön kanssa ollaan metsäilty. Näissä meidän metsissä (nopankylässä ja huissinkylässä) on nähty karhuja, joten ehkä sekin vähän jarruttelee metsässä könyämistä. En usko, että karhu vapaaehtoisesti ihmisen kanssa viihtyy kilometriä lähempänä, mutta ainahan karhun voi päästä vahingossa yllättämään ja karhu pelästyy.  Metsä on karhun koti.

Metsäilyn jälkeen Väinö lähti viilettämään autolta tätä hienoa tikkusuoraa tietä eteenpäin. Täältä pääsisi mukavaa reittiä tallille ja ollaankin keväällä siskoni kanssa tästä ratsastettukin. Reitti vaan on vähän liian pitkä Väinön kanssa kävellä. Olisikohan tästä ollut vielä kuusi tai seitsemän kilometriä tallille.

Neljän tonnin tie

Eteenpäin mars!

Väinö olisi täälläkin kävellyt ties minne asti, mutta kääntyi sitten kiltisti perässä, kun Paavon kanssa lähdimme autolle päin. Keksin Väinölle tehtäväksi etsiä auto.

Pakko sitä on sitten kääntyä..

Auto löytyi.

Seuraavia tutkimusretkiä suunnittelemaan. Seuraavalle kerralle voisi ottaa ainakin eväät mukaan. Väinö tykkäsi olla "eväsretkellä" pitkin kesää kuistin rappusilla ja siellä maistui ruoka. Metsässä varmasti vielä paremmin.

Kun vielä löytyisi joka metsäreissulla pari litraa kanttarelleja niin... Nam! Turussa asuessa "meidän" metsä oli täpötäynnä kanttarelleja ja silloin niitä syötiin joka päivä. Osa päätyi pakkaseen ja toinen osa sitten naapureille, kun ei enää mahtunut. En ennen sitä osannut bongata kanttarelleja, mutta siellä sitä oppi. Naapurikin tuli eräs kerta mukaan ja saatiin opettaa "kanttarellitutkaa".