maanantai 24. syyskuuta 2012

Ovien maalailua ja parantumista


Tii on ahkeroinut ja maalaillut ruskeita väliovia valkoisiksi.


ennen



jälkeen


Flunssaa on paranneltu milloin panadol hottiksen ja milloin jännittävän dekkarin parissa. Väinö on tainnut vähiten olla kipeä. Herra on ollut oikein touhukas ja yleensä aika iloinen pieni pilleri.


kuin kaksi marjaa

Lauantaina olimme koko perheen voimin temppukoulussa. Väinö oli hieman hillitympi tällä kertaa eikä hepuloinut ja juossut ympäriinsä. Mukavaa näytti olevan silti. Tämän viikon kerhot taitavat vielä jäädä välistä. Loppuviikosta lähdetään vielä reissuunkin.



ja näin lähtee kuperkeikka


mä oon supermääään!


Ruokien suhteen on taas nirsoilukausi menossa. Pakastin olisi täynnä lähinnä mummin keräämiä mustikoita ja mustaviinimarjoja ja hieman ollaan mansikoitakin pakkaseen pistetty. Ne eivät vain herralle kelpaa ainakaan tällä hetkellä. Aamulla saattaa mennä pari palaa leipää alas ja päivän mittaan juodaan, mutta ei pahemmin syödä. No, kohta ollaan mummilassa ja Väinö saa kaikkea herkkuruokaa. Ehkä kaikki muutenkin maistuu paremmalta muualla kuin kotona.

2 kommenttia: