tiistai 25. syyskuuta 2012

Uusi hieno itsetehty pipo!



Tällainen siitä sitten tuli! Tii osti kirppikseltä joskus pienen lapsen kesämekon, kun tykkäsi sen kankaasta. Tii taikoi siitä sitten pipon. Sisältä löytyy vielä fleece-vuori, joten lämmin tuli.




Tarkkasilmäisille varmaan iskee silmään seuraavan kuvan halko. Se on ollut mummolassa Väinön leikkikaluna, mutta Väinö sen sieppasi eräs päivä mukaansa ja meillä se on sen jälkeen lojunut. Rikkinäisestä "akusta" poistin viitisen sormiparistoa, jotka olivat teipattu yhteen. Nykyajan akut on vähän erilaisia..



Pikkuvuohet ovat eläneet sulassa sovussa isojen kanssa. Vuohelassa vuohilla on pääsy omiin karsinoihin (isosta karsinasta pääsee vain pienet omalle puolelleen, jos haluavat olla ilman isojen seuraa) laitumella ollessaan. Illalla vuohien ovi laitetaan kiinni ja aamulla se taas avataan. Yleensä iltaisin kaikki ovat jo sisällä.




Väinö oppii koko ajan uutta. Uusia äänteitä ja sanoja tulee koko ajan. Yleensä se uusi sana on sitten suosikkina pari päivää.  Nyt huushollissa raikaa "tii" tai "tiih"-sanat. Aurinko on "aukku". "Akka" ja "ukka" ovat milloin mitäkin.




Pimeä laskeutuu tänne jo tosi aikaisin. Kahdeksalta on jo melkein pilkkopimeää. Syksystä kertoo myös miljoonat traktorit ja puimurit. Ne hääräävät syyshommia ahkerasti. Väinö on onnessaan, kun näkee harva se päivä pjyijjia.




Youtubesta löytyi kymmenen minuutin mittainen puintivideo, jossa on musiikkina metallicaa. Sitä katsellessa Väinö syö iltapuuronsa kiltisti. Puuro ei ole uponnut ollenkaan moneen kuukauteen, mutta marjojen ja puintivideon kera se uppoaa.

1 kommentti: