sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tärkeitä vempaimia

Kerronpas vähän vauva-arjessa käytetyistä asioista ja vempaimista. Kaikesta mikä helpottaa arkea. Suuri apu on ollut aurinkoiset ja tuuliset päivät, jolloin ollaan viritetty pyykkinaru ja sitten ollaan pesty monen monta koneellista pyykkiä. Väinön sukatkin kuivuu iloisesti parissa tunnissa.



Yksi tärkeimmistä vempaimista on ollut itkuhälytin. Ilman sitä, ei tulisi mistään mitään. Aluksi meillä ei sellaista ollut ja ennen Väinön syntymää olin varma, ettei sellaista kannata ostaa. Väinön nukkuessa päiväunia kuistilla vaunuissa piti itse olla hiiren hiljaa ovi auki ja kuunnella. Väinön pienin pieni huhuilu ei sieltä kuulunut. Vasta suurempi parkaisu kertoi miehen olevan hereillä.

Itkuhälyttimestä kuuluu pieninkin "hu huu". Sieltä kuuluu myös tuulen suhinaa, sahauksen ääniä (juuri nyt), linnun laulua, mopon pärinää ja mitä nyt milloinkin pihalla sattuu kuulumaan. Myös vieraiden höpinää on kuulunut ennen kuin ovat olleet sisällä asti.

Aventin itkuhälyttimessä lukee ohjeissa, että vauvalla olevaan osaan kannattaa laittaa paristot varmuuden vuoksi jos lataus loppuu. Hälytintä ei kuitenkaan pysty ladata vaan se täytyy olla koko ajan pistokkeessa. Netissä lukee, ettei hälyttimessä saa missään nimessä olla paristoja sisällä kun sitä lataa. Hieman ristiriitaisia ohjeita siis. Paristot ovat kyllä kestäneet todella hyvin. Vielä ei ole kertaakaan tarvinnut niitä vaihtaa.


Rintapumppu saatiin lainaksi Rouva M:ltä. Se olikin alussa kätevä, kun maito vihdoin ja viimein nousi ja meni muutama päivä löytää uusi imuote. Eräänä yönä heräsin pumppaamaan ja ennätykselliset 100 milliä sain saaliiksi. Nyt pumppua ei ole tarvittu aikoihin. Se on myös Aventin. Rintakumeja ei onneksi ole tarvittu eikä niitä sitten myöskään hankittu.


Ostettiin kirppikseltä sellainen mikroon pistettävä härpäke joka sterilisoi pullot, tutit ja muut. Se tuntui olevan kätevämpää kuin keittää kaikki kattilassa. Nyt ei enää olla kuin pesty pullot tulikuumalla vedellä. Tämäkin on Avent merkkinen.

4 kommenttia:

  1. Mun ja äitin höpinät ainaki kuulu ja kovaa.:D yhtää tajunnu että eteises nukkuu joku. Leiffi just laittaa teirän toista konetta kondikseen. Sulo sai eileen niin komeen pannan. Sellanen armeija/maaston mikälie värinen ja siinä on timanttia ja niittiä.:D

    T:Gui

    VastaaPoista
  2. Kuului joo, sun ainakin. :D Jee, hyvä Leiffi, hyvä! Sitten on kuin nörttilandiassa, kun on kaks konetta.
    Hyvä, että Sulo sai uuden pannan, kun siitä kamalasta vihreästä lähtee väriä turkkiin, kun Sulo ui tai sitä pestään.

    VastaaPoista
  3. Meiltä myös rintapumppu ja itkuhälytin on olleet suuret avut. Mutta suurin apu arjessa on ollut kantovälineet. Eli kantoliinat ja reput. Niitä ilman olisin ollut täysin kädetön ja hukassa. Sitteri sen sijaan osoittautui jo esikoisen kohdalla täysin turhakkeeksi.

    VastaaPoista
  4. Kantoväleineitä meilläkin olisi mutta tosi vähän niitä ollaan käytetty. Sitteriä on käytetty jonkin verran. Nyt Väinö vaan yrittää punkea sieltä väkisin istumaan (on puoli-istuvassa asennossa) ja meinaa mennä mukkelismakkelis niin ei sitä enää olla käytetty.

    VastaaPoista