lauantai 19. lokakuuta 2013

Murjotusta, hullukissa, antiikkiklapeja ja kaikenmoista


Aivan peruslauantai siis. Väinöllä on jokin reissun-jälkeinen-masennus-murjotus-kausi menossa. Päivät sujuu ihan hyvin, paitsi pukemiset on jotakin elämää suurempaa draamaa. Murjotuskuvia löyty tuonnempana. 

Laivalla-postauksesta unohtui se uuden rahapussin kuva. Tässä se siis tulee. 




Kuvat on nyt vähän epäloogisessa järjestyksessä. Illasta aloitetaan. Ilta sujui mukavasti. Väinö kävi kylvyssä ja sen jälkeen oli vähän hepuli. Aurinkolasitkin oli päässä ja yhtäkkiä niistä puuttui toinen linssi eikä vielä ole löytynyt. 



"On niin loistava meno, et tarvii aurinkolasit.."

Pottailut on sujunut aika hyvin. Väinö on aina vaipanvaihdoin yhteydessä ilman vaippaa. Ilman housuja Väinö osaa juosta potalle ja jaksaa jopa pidätellä sen aikaa, että potan "rinkula" tuodaan pesupaikalta. Hyvä Väinö! Jos housut on jalassa (eikä vaippaa) niin Väinö ilmoittaa, että "pissa tulee" ja niin se tuleekin. Pottaan ei osu ikinä housujen ollessa jalassa. Yhtenä päivänä ajattelin, että Väinö hoksaa, kun vaan aina laitetaan kuivat housut jalkaan, mutta kolmannet housut kastuivat ihan lyhyen ajan sisällä niin jätin sitten sen kokeilun siihen.



Potta on pop!



Iltasöpönassu

Reissun jälkeen nukahtaminen on ollut vaikeaa. Heti, kun iltasadun jälkeen lähden Väinö huoneesta alkaa ihan kamala itkuhuuto. Parina iltana Väinö sanoi, että ääni pelottaa. Se ääni tuli patterista. Nyt lämmitettiin pystymuurilla Väinön huone lämpimäksi ja laitettiin patteri kiinni. Silti oli samanlainen huuto. Kokeiltiin aluksi käydä kolmen minuutin välein tassuttamassa, mutta Väinö oli niin hysteerinen, että pakko oli mennä pitämään Väinöä kädestä. Tii hoiti tänään kädestä pitämisen ja Väinö nukahti aika nopeasti.
Minä sillä välin yritin ottaa kuvaa uudesta päästäni. Eli siis jaksoin vihdoin ja viimein värjätä pääni. 













No, tumma siitä tuli. Ihan kivan värinen kyllä.

Saatiin joskus kauan sitten yhdeltä kaverilta tällainen söpö kylpytakki Väinölle. Nyt sitä pidettiin kylvyn jälkeen päällä. Ei se kauhean kauaa päällä pysynyt, kun se jo lensi nurkkaan ja nakupylly juoksi nauraen karkuun. 





Nyt sitten niihin murjotuskuviin.. Väinö möksähti aamupäivällä siitä, että olisi pitänyt laittaa vaatteet, että päästiin lähtemään kauppaan. Väinö kömpi sänkynsä alle ja kovin rutisti krokotiilinkyyneleitä tulemaan. 









Murjotus ei kauaa ehtinyt jatkua, kun Väinö löysi sängyn alta peräkärryn!




Käytiin kaupassa ja haettiin tämmöinen antiikkivehje.




Jouduttiin tekemään hommaa, että saatiin rakkine peräkärryiltä alas. Pysyi ihme kyllä pystyssä, vaikka uhkaavasti keikkui. Pistettiin kone käyntiin kauhunsekaisin tuntein. No, ei siinä ollutkaan niin kova ääni kuin muistin. Otin ensimmäisen koekaniini-puun käsiini ja hellästi yritin työntää sitä terään. Ei tapahtunut mitään. Sitten voimalla, eikä vieläkään mitään. 
Jouduttiin avaamaan voimavirtajohto ja vaihtelemaan pikkujohtojen paikkaa. Saatiin audienssia puhelimitse. No, mikään ei räjähtänyt ja terä alkoi pyöriä oikeaan suuntaan eli ei tehty mitään suurta tuhoa maailmalle. 
Uusi yritys. Samainen koekappale-puu käsiin ja hellästi terään kiinni. Sinne se meni ja halkesi! Muutama muukin koepuu meni paloiksi, kunnes ensimmäinen jäi jumiin. Nopeasti kone kiinni ja pylrittämään toisesta päästä isolla vehkeellä. Lopulta puu irtosi ja saatiin jatkaa venäläistä sahausrulettia. 

Aika hyvin pilkkominen sitten sujui. Kuulemma pienet puut hyppii silmille, niin ei niitä oikein uskallettu vielä koittaa.. Pari kertaa saatiin puunkappale näpeille, kun se keikahti yhtäkkiä kyljelleen. 

Nukkumisjutuista vielä. Lisäksi, ettei nukahtaminen suju enää niin ei suju oikein nukkuminenkaan. Yöllä, jos Väinö herää, täytyy pikkuherra ottaa väliin tai jäädä pikkusänkyyn Väinön viereen nukkumaan. Viime yö oli kamala; nukahtaminen oli huutoa, yöllä Väinö heräsi ja tuli väliin nukkumaan, sitten alkoi vanhuskissa mouruta. Väinö heräsi joka kerta. Tunnin välein oli mourukonsertti. Viimeinen kahdeksalta. Puoli kymmeneltä Väinö heräsi ja käski äidit leikkimään. Olin varma, että on keskiyö ennen kuin katsoin kelloa. 
Lisäksi vanhuskissa pissasi talviratsastushousuilleni. Grrrrr! 

Väinö nukahti monta monta kuukautta heti iltasadun jälkeen ja jäi kiltisti nukkumaan. Yleensä herra vielä nukkui koko yön heräämättä. Voi niitä aikoja. Ehkä niitä tulee lisää jossain vaiheessa taas.

1 kommentti:

  1. Ei nuku ittekseen, äiti karkaa jutut tuli laivareissun jälkeen. Siellä nukkui niin hyvin eikä mitään pahaa tapahtunu. Toivotaan että pian palautuu.

    Ei ne pikkupuut sieltä alvariinsa hypi, mullakin on hampaat yhä suus ja nenä oijeti. Ei mitään metriloikkaa tee. Vähä vain pitää päätä takakenossa.
    Anni

    VastaaPoista