perjantai 14. joulukuuta 2012

Kaverin kanssa ja muuta oloa



Välipalaa nassuun.



Kunnes tulee kaveri jonka kanssa testaillaan aurinkolaseja. Kaverikin koittaa. Sitten onkin vetokilpailu ja toinen sanka irtoaa. 




Kaverin kanssa oli niin hauskaa. Leikittiin, syötiin kasvis-savutofulasagnea ja leikittiin vähän lisää. Junanrataa, dublo-maatilaa, autoa, traktoria, apinakiikkua alhaalla ja ylhäällä.

Lopuksi katseltiin akvaariovalaisinta. Kaveri sanoo; "iti, äiti, vauva". Sininen kala oli äitikala. Väinö sanoo; "kukka!"




Eilen Väinöä viihdytettiin ottamalla tutuista asioista kuvia ja näyttämällä niitä kamerasta.

"Kuka tämä on?"



Paavon kuva aiheutti hillitöntä naurua joka kerta. Paavon kuvaa olisi pitänyt katsella koko ajan.

"No, mutta mikäs tämä on?" "-Pupu!"




Pupu eli mursu on rakkain unilelu. 
Tästä välistä jää nyt pois äitien naamankuvat. Ne edustavat roskapöntön uumenia ja niitä ei näytille pistetä. Niiden kohdalla tuli taas ikävä Paavoa ja Paavon kuva selattiin sitten esiin. Väinön omat kuvat olivat "vauvoja".




Kuten näkyy, meillä on Extra Priimaa vadelmakiisseliä aamupuuron kanssa. Puuron jälkeenkin Väinö sanoo "tätä tätä tätä tätä!". Väinö söisi pelkkää kiisseliä. Se ei taida olla yllätys.

Eilen mentiin mummolaan. Minä leivoin pullaa sillä välin kun Mervi-täti ja Anni-mummo viihdyttivät Väinöä. Retro-pentu oli myös kuvioissa. Se on shetlanninlammaskoiran pentu. Amerikkalaisella sukupuulla varustettuna. Retron blogi löytyy tuosta linkistä.



Retro-pentu

Muutaman tunnin ahkeralla leikkimisellä ja pullan paistolla väsytimme itsemme ja lähdimme kotiin nukkumaan päiväunia. Tai Väinö nukkui ja äiti löhösi. Odoteltiin äiTiitä töistä. Nyt alkaa piiiiitkästä piiitkästä aikaa äiTiin vapaapäivä, joita on peräti kaksi putkeen! Huomenna Väinö pääsee Tiin kanssa temppukerhon viimeiseen kertaan.







Paljon on puuhaa päivässä. Illalla herra näyttääkin sitten jo siltä, että nukkuaika alkaa olla seuraavana tehtävälistassa. 



"Hyvää yötä!"

1 kommentti:

  1. Täälähän oli niin söpöä kuvaa ja kirjoitusta. Tuo Paavo kyllä on Vnön ykköskaveri.

    VastaaPoista