sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Anna-viikko ja synttärikemut


Anna saapui meille viikko sitten sunnuntaina. Viikon aikana ollaan leikitty Väinön kanssa, käyty kyläilemässä parissa paikkaa ja tietenkin tallilla on tullut puuhailtua.

Perjantaina meille saapui lisää vieraita koirineen. Väinö odotti koko päivän.




Annan 13-vee synttäreitä juhlittiin eilen. Syötiin koko päivä kaikkea hyvää. 




Anna teki marsipaanista koristeita sillä välin, kun väkersin gluteenitonta kakkupohjaa. Kakkuun tuli myös oikeita vadelmia ja päällinen on suklaamoussea ilman liivatetta. Moussesta tuli niin jymäkkää, että ihmettelen mihin sitä liivatetta olisi muka tarvittukaan. 











Perjantai-illalla kun vieraskoirat saapuivat meille, oli aikamoinen show hetken aikaa. Paavo luuli, että marsilaiset hyökkää ja haukkui niin lujaa kuin pienestä koirasta lähti. Paavo sitten illan mittaan relasi. Sulo sai katsoa vieraita vain vauvaportin takaa.

Pieni Meri-koira oli Väinön ehdoton suosikki. Se on rauhallinen, ei tunge iholle, mutta ottaa hieman kontaktia kuitenkin.










"Äiti kato, se on sohvalla!"







Tällä viikolla ei ole ollut kerhoja ollenkaan, koska on hiihtoloma. Ensi viikolla sitten taas kerhoillaan. 






1 kommentti:

  1. Paavo mietti että joko taas jotakin koiraa on tulos. Retrosta huonoa kokemusta, kun oli liian penturiiviö aluksi.
    Väinö saa nähdä kaikenlaista eläintä. Se on hyvä.
    Piupaun silmät paloi?
    Anni

    VastaaPoista