perjantai 17. helmikuuta 2012

Vuohirallia ja miljoona hammasta

Nyt on äidit ihan pihalla kuinka monta niitä hampaita oikein on. Lisää tulee sellaista tahtia, että aina kun saa Väinön oikein kunnolla hekottamaan niin huomataan, että uusia hampaita löytyy. Nyt niitä onkin vähän vaikeampi huomata, kun alkaa olla kaikki etuhampaat jo tulleet. Poskihampaita ei niin vain bongatakaan.





Sitten vuohirallitouhuja viime viikonlopulta. Iisakki pääsi ensimmäistä kertaa vetämään Väinön pulkkaa.




Aluksi Väinöä kovin lallatti. Väinö pysyi hyvin kyydissä, vaikka välillä pulkka nykäisi liikkeelle niin, että keuli! Väinö kupsahti suoralla tiellä yks kaks yllättäen naamalleen hankeen, mutta ei tainnut poikaa haitata sekään.












Lopuksi vielä tarinaa verestä. Väinöllä eilen tuli verta nenästä aamulla ihan ekaa kertaa. Vähän sitä vain tuli. Sitten illalla kissalta paloi pinna, kun Väinö veti sitä korvista niin ehti tuikata tassulla ja sitten puri olkapäähän. Onneksi oli paksu huppari päällä niin puremisestä tuli vain pieni reikä, mutta kynsimisestä tuli sentin mittainen haava otsaan, josta tuli verta. Oli kuulemma kova huuto. Itse olin silloin tallilla ja kun pääsin kotiin, Väinö kovasti höpötti mitä on tapahtunut. Väinö ei tästä episodista kyllä oppinut mitään. Heti vain kissan kimppuun. Täytyy paremmin vahtia, ettei Väinö pääse kissaa kiusaamaan.

4 kommenttia:

  1. Hahaha, enpäs oo ennemmin nähnykkää että vuohi vetää pulkkaa, ei jumpe :DDD

    Lassillaki tuloo silloon tällöön verta nenusta, yleensä öisin (varmaan kaiveloo sitä :D), Amalialta ei viä oo tullukkaa..

    Nuo kissit on kyllä meilläki pari kertaa ilmoottanu etä irti, toisaalta hyvä että sanovat mutta niinkun Amalia, ei se ymmärrä vaikka saiski kipiää
    mutta Lassi on jo oppinu rajansa :DD

    VastaaPoista
  2. Ehkä Väinökin oppii ajan kanssa, että kissaan kannattaa pitää vähän välimatkaa.
    Iisakki on kyllä mainio. Se on rauhallinen ja tykkää ihmisistä kovasti. Ruuan perässä toki vetäis vaikka rekkaa tai ajais polkupyörällä. :D Ne kahelit oli just päässyt murtautumaan niiden karsinasta muuhun "talliin" ja olivat syöneet vaikka kuinka paljon kauraa.. Kauhia sotku oli. Kahelit. :)

    VastaaPoista
  3. Hei kerrohan mistä olet sopivat valjaat vuohelle löytänyt??? Ite oon ettiny pukille valjaita, mutta ei vaan tärppää... Semmoisia etusijalla etin mihin saa ihan aisat kiinni, ettei kovemmas vauhis rämähä pulkka pukin takakoipiin! Voisitko laittaa mulle parempia kuvia noista valjaista ja tietoa vaikkapa sähköpostiin? antares@wippies.se

    VastaaPoista
  4. Helou! Laita googleen hakusanoiksi vetokoira + valjaat niin pitäis löytyä sellaisia mihin saa aisatkin. Koirien valjaat nuo meidänkin on. Kannattaa sen mukaan tilata onko vuohella sarvet vai ei. Sarvellisen valjaat kannattaa olla sellaiset mitkä saa avattua. Sarvettomalle varmaan käy sellainen pujotettava mallikin. Toivottavasti löytyy teillekin hyvät valjaat. :)

    VastaaPoista