tiistai 11. lokakuuta 2011

Kerhossa, kipeänä, koiria ja leikkiä

Otsikkoon tiivistettiin viikon tapahtumat. Tänään oltiin kerhossa. Otin jopa kameran mukaan ja otin peräti kolme (3) kappaletta kuvaa, joista yksi pääsi tänne blogiin. Kerhossa oli n. 15 aikuista ja jokaisella vähintään yksi lapsukainen mukana. Vilinää ja vilskettä riitti.


Täällä blogissa ne taida enempiä asiasta sanoa, kunhan totean, että kettuterrieri pääsi puremaan Väinöä. Tai yritti purra. Nyt koira on eristyksissä kunnes sille keksitään loppusijoituspaikka. Jos olisi oma koira niin se olisi jo kuopassa.



Väinö sai duploja. Ostettiin joskus kauan sitten alennuksesta sellainen duplomaatila. Äidit sillä ovat leikkineet eniten tässä pari päivää. :D


Koko perheen voimin ollaan sairastettu viikonloppu. Väinö on ollut nuhainen ja köhäinen, mutta tosi iloinen niin kuin kuvasta näkyy.




Väinö on niin söpö uudessa tupsupipossaan ja haalareissa.





Ai niin, adoptiopaperit ovat nyt päätyneet E-P:n käräjäoikeuteen. Tuomio tulee kun tulee. :)



Näihin pikaisiin kuviin ja tunnelmiin.

1 kommentti:

  1. Kiltti kettuterrieri sovitti Väntin päätä suuhunsa. Onneksi pää oli niin iso ettei sopinu sinne. Mun jalkaa se kans kerran sovitti suuhunsa kun astuin sen varpaille. Onneksi oli kumppari välissä.
    Anni

    VastaaPoista