keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Videonpätkiä ja arkea



Tämä postaus sisältää neljä videota, koska youtubesta ei enää tavallinen ihminen löydä videonmuokkausohjelmaa. En voinut siis leikata videoita ja liittää niitä yhteen. Joudutte siis katsomaan nämä erikseen ja näette kaikenlaista mahdollista sotkua ja sellaista mikä muuten olisi leikattu pois.

Kahdessa ensimmäisessä Väinö halailee kissaa ja katsoo jalkapallo-ohjelmaa.








.. ja viimeiset kaksi on Väinön riehuntaa.









Nyt kun meillä ei enää ole kuvankäsittelyohjelmaa eikä ulkoista kovalevyä, otetaan sitten videoita kuvien sijasta. Uusi kone tulee onneksi parissa viikossa uusine kovalevyineen takaisin sitten kun se saadaa vain matkaan. Jos hyvin käy, jo toukokuussa meillä on kone. Kone jossa ei ole mitään. "Väinö osaa sanoa 2"-tiedosto katosi bittiavaruuteen. Muutama Tiin kouluhomma katosi myös, sekä musiikkia. Onneksi ei kuitenkaan mitään krovaamatonta. Ei ihan käynyt mielessä, että upouusi kone hajoaa parissa kuukaudessa.. Varovaisempia ollaan näiden vanhojen ja raihnaisten koneiden kanssa.

Väinö on ollut ilopilleri viime aikoina. Ruoka on maistunut vaihtelevasti. Joskus Väinö vetää niin paljon ruokaa, että minne se oikein voi mahtua. Pottailutreenit alkaa pikkuhiljaa sujumaan.
Leikkikaveria Väinö tuntuisi tarvitsevan. Kerhoissa on niin paljon väkeä, että siellä on vaikea jonkun tietyn kaverin kanssa lyöttäytyä yhteen. Jos saisi kotona puuhailla jonkun kaverin kanssa rauhassa niin se olisi varmasti parempi tapa tutustua uuteen tyyppiin. Harmi vain kun asutaan täällä perämetsillä minne ei vahingossakaan lapsiperhe eksy.

Tämän mamman kouluhommat ovat alkaneet mukavasti. Ensimmäinen koulutehtävä on tehty. Paljon itsenäistä opiskelua on myös viikko-ohjelmassa. Koulua on vain kerran tai pari viikossa. Valmistautumispäivä pitäisi olla ensi vuoden syyskuussa. Jotakin työtä pitäisi tehdä tammikuusta valmistumiseen asti. Osa-aikatyö olisi varmaan mahdollista, muuten en olisi kotona ikinä. Olisi työ, opiskelu ja hevosteluhommat. No, tammikuuhun on aikaa.

Sitä ennen on kesä! Kevät on ihaninta aikaa, varsinkin toukokuussa. On lämmintä, ei lunta eikä ötököitä. Puutarhahommia pystyy tehdä Väinön kanssa ulkoillessa. Nyt hommia ei oikein ole ja pihalla pyöriskely on tylsää oleilua.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla Vänttisen ääntä. Viimeksi kun kuulin neljä tuntia, olin aika huonos hapes.
    Sen pitäis saada kyllä kaveri edes silloin tällöin.
    Anni

    VastaaPoista
  2. Poka makee Puuha-Pete! Mä voisin tulla Vänttisen kans leikkimään.. ollan sen kans henkisesti kutakuinki samalla tasolla. Hehe.:D

    -Gui-

    VastaaPoista
  3. Senköhän takia, G, Väne niin susta tykkää? Kun ootte vähän samalla kehitysasteella. :D No ei.

    VastaaPoista
  4. Moi!
    Tosi yksinkertaisen kaunis ja täysin omaa laatuaan oleva blogi sulla! :--)

    Käyhän toki vilkaisemassa meidän blogia:
    http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista