maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu osa 3


Tällainen ilme oli Väinöllä, kun joulupukki ilmestyi näköpiiriin.







Väinöstä ei oikein saatu hyvää kuvaa pukin kanssa, sillä Väinö kävi nopeasti juosten hakemassa lahjan pukilta.








Lahjat Väinö aukaisi sekunnissa. 








Lahjojen avaamisen jälkeen leikittiin niillä hetken ennen jouluruokailun jatkumista. Ennen lahjojen avaamista oltiin syöty kylmä alkuruoka ja sitten jatkoimme lämpimällä ruualla. Äidit olivat ihan täpötäynnä. Väinö sen sijaan söi vain pari hernettä. 

Väinö valvoi illalla virkeänä tosi myöhäälle. Väinö oli nukkunut tunnin päikkärit ja ilta oli ollut jännittävä. yhdeltätoista mentiin kaikki sänkyyn ja iloinen höpötys jatkui. Aika pian nukahdettiin kaikki. Väinö ja Tii nukkuivat isossa sängyssä ja minä patjalla lattialla. 

Seuraavana päivänä syötiin, leikittiin ja käytiin saunassa. Maisteltiin Asta-mummin tekemää kakkua. se oli tosi hyvää! Päällystässä ei ollut yhtään lisättyä sokeria ja se maistui ihanan ei-makelta. Väinö tykkäsi pohjasta enemmän ja varasti lautaseltani palan sitä. 










Joulupäivä oli oikein herkuttelupäivä kaikin puolin. Väinölle oli ostettu tikkari ja herra sai maistella sitä. 





Tapanin päivänä lähdettiin Tiin ja Vään kanssa jo kaupunkikämppää kohti. Muut jäivät vielä mökille. Pöntön korjaaja kävi toteamassa, että vian korjaamiseksi tarvitaan suurempi remontti..



Matkalla kaupunkiin


Kaupungissa Väinö sai katsoa maksukanavilta lastenohjelmaa. Me saimme pitkästä aikaa kokea toimivan vesivessan riemuja. 
Loput naiset saapuivat sitten perästä. Väinö leikki serkkunsa kanssa mm. soutuleikkiä. Mikä naurunremakka! Väinö olisi jaksanut leikkiä tätä loputtomiin. 








Illalla hyvästeltiin serkut ja jäätiin omalla porukalla Astan kanssa. Tuntuipas hiljaiselta, vaikka Väinö jaksoi vielä remuta ja riehua. Väinön mentyä nukkumaan katsoimme "prinsessa"-elokuvan.

Seuraavana aamuna Väinö alkoi olla jo väsynyt kyläilyyn. Kotiin lähdimme aamupäivällä. Tii on onneksi ollut ahtaaja edellisessä elämässä ja hän sai mahtumaan hirmuisen määrän tavaraa autoomme. Lisäksi oli vielä muilta saadut lahjat ja kaikki ruoat ja karkit mitä saatiin Astalta. 

Paluumatkalla Väinö nukkui peräti kaksi tuntia päikkäreitä. Aika harvinaista! 

Sulo tosiaan yllätti reissussa. Se oli todella rauhallinen ja kiltisti. 






2 kommenttia: