sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Matkalla Peräseinäjoella Kissanaisten luona



Tänään olikin äksönpäivä. Ei olla oltu varmaan koskaan näin kauaa pois kotoa ellei sitten yötä olla oltu pois. Aamupäivällä lähdettiin ja illalla vasta oltiin kotona. Kiva päivä kuitenkin oli!

Matkalla Väinö pyyteli, että saisi kameran käsiinsä.







Sittenhän Väinö sai jotenkin salaman päälle ja alkoi räpsimään. Tällaisia kuvia oli pilvin pimein kamerassa.







Pienen pientä mökkitietä päästiin perille Kissanaisten mökille. Arvottiin oranssin ja sitruunan keltaisen mökin välillä, kunnes näkyi tuttuja eikä tarvinnut enää arpoa. 
Väinön onneksi kissoja näkyi heti pihamaalla. Väinö yritti kissittää sormi pitkällä; "tsss tsss tiss". 












Kissanainen näytti meille ihania maisemia samalla kuin toinen paitsoi muurikalla lettuja.  








Heti mökin vieressä oli joki, jonka yli päästiin tämmöistä kävelysiltaa pitkin. En enää muista mikä nimi tällä olikaan. Jotakin murresanastoa selvästi. :)
Nähtiin hienoja ikiwanhoja rakennuksia, joita on entisöity vanhan kaavan mukaan. Ihan kuin oltaisi harpattu jollekin toiselle vuosituhannelle.. Ihanaa! Tii rakastui vanhaan hirsitaloon ikihyvikseen ja haluaa sinne asumaan. 




Lettuja syötiin suolaisina versioina. Oli tosi hyvää! Lopuksi saatiin sitten makeita lettuja hillon kanssa. Väinölle letut upposi parhaiten pelkän parmesaanin kera. Hillolettu ei ollut enää sitten niin hyvää herran mielestä. 

Kissat olivat suurinta hupia. Rauhalliset kissat eivät vaan ihan koko aikaa viihtyneet villimiehen kynsissä. Onneksi Väinö osasi välillä olla rauhallisestikin. 












Lopulta kierreltiin vielä autolla siellä tuhannen vuoden takaisessa ajassa. Käytiin katsomassa toisen Kissanaisen lapsuudenkotia. Sielläkin oli kissa ja vieläpä erittäin seurallinen. Väinö oli onnessaan, kun kissa tunki syliin ja puski Väinön kumoon! Voi kun sen olisi saanut sieltä mukaan Väinön kaveriksi. :) 

Lopuksi lähdettiin, mutta ei sentään kotia kohti vaan Seinäjoelle ostoksille. Itse sain kaipaamiani "tissiwiiwejä" niin kuin Väinö asian ilmaisee. Sovituskopissa ollessani Väinö rysyytti ovea kaikin voimin ja kömpi lopulta oven ali katsomaan missä kaapissa äiti on vankina. :D
Käytiin vielä yhdessä paikassa kääntymässä ja lopulta oltiin kotona. 


1 kommentti:

  1. Voi, Vnö tykkää kissoista. Kukaa muu ei saa Tossua leikittää kotona.
    Tuonne viimeistä edelliselle vuosituhannelle mekin enh kesänä.
    Anni

    VastaaPoista