torstai 11. heinäkuuta 2013

Hirvensalmen reissu ja pallomeri



Olin Väinön kanssa neljän päivän reissulla Hirvensalmella. Paluumatka kaksin Väinön kanssa meni ihan hyvin, vaikka Jyväskylän kohdilla oli vähän ongelmia. En meinannut saada bensaa, koska automaatti ei huolinut korttiani ja sitten olin vähän eksyksissä. Paluumatkalla Väinö jopa nukkui tunnin verran.
Hirvensalmella oltiin siis mummilassa. Oli ihana reissu. Syötiin kaikkea superhyvää, kävin aamuhölkällä kahtena aamuna ja lenkin jälkeen sain pulahtaa järveen, Väinöllä oli paljon sosiaalista elämää.. Väinö tykkäsi saunoa kovasti. Löylyä olisi pitänyt heittää koko ajan lisää ja lisää. Järvellä Väinöllä oli kelluntaliivi, vaikka herra olikin enimmäkseen ihan rantavedessä. Järven vesi on niin kirkasta, että sieltä näkyi kalatkin. Vähän erilaista vettä kuin Pohjanmaan mustat kuravellit. Väinö käveli vedessä vain silloin, kun herra heitti Paavolle keppiä veteen. Silloin Väinö kävelikin ihan kainaloitaan myöden järveen. 

Siinä oli reissusta lyhyesti. Eilen oltiin Touhutalossa Seinäjoella. Talossa oli todella kuuma. Huh ja puh. Seuraavan kerran mennään paukkupakkasilla, jos silloin olisi edes normaali huonelämpötila. 

Väinöllä oli kyllä hauskaa. Isoista liukumäistä piti mennä uudelleen ja uudelleen. Vielä en uskaltanut antaa Väinön laskea itse, koska aluksi mäestä meni hirmuisen hurjaa vauhtia. Lopuksi sitten kuumuus oli tainnut jotenkin höyrystää liukumäkien pinnat, koska enää ei liukunutkaan sataa. 

















Pallomerimäestä Väinö sai liukua itse, koska mäki ei ole niin pitkä ja lasku on varmasti pehmeä. Väinö aivan upposi palloihin, kun oikein niitä kasattiin mäen alle. 














Touhuilun jälkeen mentiin kauppaan ja superväsynyt herra sai itkupotkuraivarit. Kauppa kierrettiin pikaisesti. Vaikka kotimatka kesti reilun aikaa, ei Väinö nukahtanut matkalla. Ihmeen hyvällä tuulella Väinö oli loppuillan.

2 kommenttia:

  1. Ihme ettei mukula nukkunu tuon peuhoon jälkeen. Ja mulla oli puhtaat sukanpohjat, tais olla jonkun muun sukat.
    Anni

    VastaaPoista
  2. Näitä kuvia kattoo ilokseen uudelleen ja uudelleen. Oli niin kivaa lasketella. Tosin se 34 asteen kuumuus verotti voimia.
    Anni

    VastaaPoista