torstai 24. tammikuuta 2013

Ezkimot kevättä kohti



Aurinko paistaa ja se peräti hitusen jo lämmittää. Tietty pitää vähän ulkoilla. Tuuli oli tänä aamuna niin kylmää, että piti pukea Väinö eskimoksi. 







Pupueskimo


Väinö haluaa aina lähteä pihatraktorin kanssa tutkimaan maailmaa. Oma kuja ei enää riitä, vaikka aika pitkä sekin olisi. Väinö ei missään nimessä halua ikinä kääntyä kotiin päin. Vasta kun voimat ehtyvät, Väinö suostuu kääntymään, mutta sitten herra pitäisikin kantaa. Onneksi on ahkio minkä äidit voivat napata mukaan retkelle. Sinne mahtuu niin eskimo kuin traktorikin.




Retkeilyn jälkeen hinkattiin äiTiile autoa jäästä ja mentiin sitten itkupotkuraivarin saattelemana sisälle. Väinö yritti vielä viime hetkellä lähteä tutkimusretkelle ja raivostui, kun hänen korkeutensa kannettiin eteiseen.

No, raivo laantui hetkessä, kun kannettiin junanradat keittiöön. Niitä rakennettiin hetken aikaa, kunnes Väinö huusi: "Tajo!". Piti siis hakea duplot esiin, mutta ensin kerättiin rata pois. Väinö ihan oma-aloitteisesti alkasi nakkelemaan paloja laatikkoon hirmuisella kiireellä.

Taloa rakennettiin. Laatikosta löytyy niin sairaalan palaset kuin maatilan rakennuselementit ja tehtiin sitten yksi vähän isompi talo niistä kaikista. Maatila-sairaala, jonka katolla on kukkia ja eläimiä.








Meinasi iskeä raivokohtaus kukan tiputtua katolta. Kääääk! Väinö sen keksi sitten laittaa ihan itse takaisin vähän eri kohtaan.


"kUkkka! kUkkaaaa!"



Kriisi ohi, kukka paikallaan


Nyt kun meillä on tämä uusi kone, postauksen tekeminen on helpompaa. Kuvien käsitteleminen sen sijaan on entistä vaikeampaa, koska wakawanha kuvankäsittelykoneemme (vuosimallia maailman ensimmäinen läppäri) alkaa hyytyä. Se saa jotenkin osan uusista kuvista harmaiksi ja sitten niitä ei enää pysty pelastamaan. Tietty ne parhaimmat kuvat se tyhmä kone sitten menee pilaamaan. 

Meillä olisi kuvankäsittelyohjelma levyllä, mutta sitä ei löydy mistään. Pitää harkita pistänkö Tiin ostamaan netistä opiskelijahinnalla photoshopin vai mitä tehdään. 








Nyt odottelen, että Väinö herää (ei ole tainnut vielä nukahtaakaan) ja sitten iltapäivällä lähdetään tätilään.

Mummo ja täti olivat tiistai-iltana Väinöä hoitamassa, kun olin harrastamassa rodeota (jonka jälkiseurauksena olisin saikulla, jos kotiäitiydestä sellaisella voisi olla) ja Väinö oli ollut oikein innokas hepuliherra koko illan.

Vielä lopuksi puheenkehityksestä. Väinö sanoo välillä jo pitkiä lauseita. Asta-mummi tänään töissä, kissa piu pau syö leipää, mummo tulee tänne (osoitti samalla viereensä lattialle).. Sanat alkaa olla aika selkeitä ja lauseet rakentuu aika hyvin. Kissaa on sanottu vain kissaksi Väinölle, mutta joskus tulee puhuttua Piu pausta. Väinö on sen nimen heti bongannut muistiinsa.

Niin joo, Väinö on nyt parina päivänä syönyt todella hyvin. Taisi pikkuherra kuulla neuvolassa, että pitää syödä ja otti heti opikseen. :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä kuvankäsittely ohjelma on Picasa, mulla se on ja ei maksa mitään

    VastaaPoista
  2. Photosoplevy löytyi, son täälä mulla. Eskimopoika on ulkoillu.
    Oon kans huomannu että taapero ei tahdo oikein taapertaa kotio päin, mutta oon saanu sen vielä kesällä aina kääntymään ihan itse kototiellä. Yks kerta piti odottaa kauan. Pelotti että tulee auto ja on pakko juoksaasta mukula kii ennenku menee tielle. Oosin hävinny tahtojen taistelun sitte.
    Anni

    VastaaPoista